Eveliina Kotonen

Valmentaja

Hei aloittelija, tauolta palaileva liikkuja tai jo hetken treenaillut tyyppi!

Tarvitsetko apua treenien aloittamsessa tai punaisen langan löytämiseen? Tuntuuko sinusta, että olet kyllä treenaillut joskus tai tälläkin hetkellä, mutta sinulla ei oikein ole mitään järkevää ajatusta miten edetä? Minä voin auttaa sinua!

Olen Eveliina Paronen, Trainer4Youlta valmistunut Personal Trainer. Valmistuin vuonna 2018 ja siitä lähtien olen ohjannut yksilöasiakkaita, ryhmäliikuntaa ja muutamia ryhmävalmennuksia.

Kannatan ehdottomasti tasapainoista elämäntapaa, ei pikakorjauksia tai muita kummallisuuksia. Uskon vakaasti siihen, että asiakkaani saavat tuloksia aikaiseksi, kun tekevät asioita nousujohteisesti ja pitkään hyvillä neuvoilla. Neuvon miten se onnistuu ja miten sitä voisi myös itse seurailla.

Parhainta osaamisaluettani on kuntosaliharjoittelun ohjaaminen. Kannustan mielelläni kaikkia voimaharjoittelun pariin. Tykkään myös paneutua asiakkaan tavoitteeseen. Kaivella motivaatiota eri vinkkeleistä, erityisesti sisäisiä motivaation lähteitä. Kun motivaatio on kohdallaan ja saat hyvät ohjeet liikunnan pariin, tekniikkoja unohtamatta, saat varmasti tuloksia aikaiseksi. Haluan asiakkaani tuntevan olonsa rennoksi seurassani ja toivon, että ohjaustyylini viestittää juuri sen, mutta myös ammattitaidon.

Jos sinusta tuntuu, ettei yksilövalmennus ole juttusi, voit myös kerätä oman kaveri- tai perheporukan kokoon, joiden kanssa haluaisit treenailla. Tällöin voin ohjelmoida teille sopivaa ohjelmaa yhdessä. Myös ravitsemukseen voit pyytää minulta vinkkejä.


Ota rohkeasti yhteyttä ja laitetaan sinun terveys etusijalle