TEHOA HARJOITTELUUN

Tehoa harjoitteluun - lue ja tule kuuntelemaan webinaari la 26.2.22 kello 15.00

Syntymäpäivien kunniaksi Powergym Hamina on järjestänyt kolmiosaisen Live Webinaari sarjan harjoittelua
ja terveyttä tukevista perinteistä menetelmistä. Nyt keskustellaan saunasta ja sen terveysvaikutuksista.
Asiasta kertoo fysiikkavalmentaja Samu Sandberg,

Osa 2. Sauna


Sauna on jo pitkään ollut osa suomalaista kansanperinnettä. Ensimmäiset saunat ovat olleet suomessa jo arviolta n. 1000 vuotta ennen ajanlaskumme alkua. Nyt tämä ikiaikainen fennoskandinaavinen perinne on leviämässä myös maailmalle. Saunomisen ovatkin ulkomailla ottaneet eturintamassa käyttöön urheilijat ja terveyshakkerit. Ihmiskunnan historiassa hyvät toimintamallit ovat aina kestäneet ajankoetuksen, kun taas huonot ideat ovat armotta karsiutuneet.

​​​​​​​Näistä perinteisistä menetelmistä saunominen on kestänyt jo tuhansia vuosia. Tutkimustieto saunan vaikutuksista ihmiskehoon kasvaa koko ajan. Professori Jari Laukkanen ja hänen tutkimusryhmänsä ovat julkaisseet 30 vertaisarvioitua tieteellistä tutkimusta saunan terveysvaikutuksista. Niistä useat ovat nousseet terveysuutisten otsikoihin myös kansainvälisesti. Saunomisella onkin havaittu olevan monia positiivisia vaikutuksia mm. palautumiseen ja terveyden ylläpitoon.

Saunominen on tuttua 99% suomalaisista, mutta silti kovin moni ei tunnu tietävän miten loistava terveyttä edistävä menetelmä sauna oikeasti on. Saunassahan se vaikuttava tekijä on nimenomaan lämpöaltistus keholle. Uusimmat tutkimukset lämpöaltistuksesta ja sen vaikutuksesta ihmiskehoon ovat osoittaneet jopa hämmentäviä terveydellisiä vaikutuksia, joista moni ei ole tietoinen. Jokainen saunoo omalla tavallaan, mutta jokaisen saunaa käyttävän treenaajan olisi hyvä tietää miten tästä mukavasta kokemuksesta saadaan paras mahdollinen hyöty ja mihin vaikutukset nimenomaan kohdistuvat.


Haminan Powergym haluaa tuoda nämä perinteiset harjoittelua ja terveyttä tukevat menetelmät treenaajien tietoisuuteen ja hyödynnettäväksi. Tule siis kuulemaan, miten sinä voit saada enemmän treenistäsi irti, sekä päästä optimaalisella tavalla kiinni saunan tuomiin terveyshyötyihin.

Liity mukaan ja ilmoittaudu maksuttomaan Live Tietoisku Webinaariin saunan hyvistä vaikutuksista ja siitä, miten sinä voit saada irti maksimaaliset hyödyt saunomisesta terveytesi ja harjoittelusi tueksi.


Ilmoittautumis lomakkeen löydät tästä.